Särkänniemen tuotepäällikkö tuli järkiinsä?

Särkänniemen huvipuisto uudisti hinnoittelunsa kesäkaudeksi 2013

Viime kesänä huvipuistoon pääsi vain lunastamalla kaikkiin laitteisiin oikeuttavan rannekkeen (37 EUR yli 120cm) ja alueelle pääsyyn oikeuttava sisäänpääsylippu (10 EUR) poistui myynnistä. Lippu-uudistuksen seurauksena kävijämäärä romahti 15 prosenttia edellisvuoden 550 000:sta  eli liki 100 000 kävijällä (Lähde Yle 14.01.2014)! Käviköhän niin, etteivät lapsiperheiden huoltajat nähneet rannekkeen tuovan arvoa itselleen  ja äänestivät jaloillaan?

Tuotepäällikön uran huippuhetki vai täydellinen mahalasku?

Kun pienemmältä asiakasjoukolta saadaan sama raha korotetulla pääsymaksulla, voidaan lisätä asiakastyytyväisyyttä nopeammalla palvelulla tai karsia henkilökunnan määrää ja muita kustannuksia. Kannattavuus paranee ja omistaja iloitsee?

Taitaa olla kuitenkin niin, että lipputulot ovat vain pieni osa huvipuiston tulovirrasta. Pääsylippujen lisäksi rahaa käytetään alueella enemmän tai vähemmän pakollisiin asioihin kuten kahviin, virvoitusjuomiin, makeisiin, popcorniin, pikaruokaan, ongintaan, pehmoleluihin ja tuhanteen muuhun asiaan. Ja jos huvipuiston omistajaa, Tampereen kaupunkia, ajatellaan, voisi ajatella kokonaisuudessa painavan muutkin tulovirrat. Alueella vierailevat kun saattavat käyttää myös muita kaupungin palveluita kuten majoitusta, bensa-asemaa, ostoskeskusta ja niin edelleen. Voipi olla, että huvipuiston pääsymaksu on näistä rahavirroista vain murto-osa.

Hinnoittelukokeen tulokset on mitattu ja tilanne korjattu

Hinnoittelumalli on nyt korjattu asiakaspalautteen mukaisesti. Rannekkeiden hinnat pysyvät edellisvuoden tasolla, mutta huvipuiston alueelle on vapaa pääsy ja kertalippujakin myydään. Voimmekin toivottaa hyvää kesää myös Tampereelle ja ehkä itsekin pistäytyä paikanpäällä.

Mutta miten sinä hinnoittelet tuotteesi?

Jos itse haluat välttää oppirahoja, niin suositeltavaa kesälukemista löytyy on joko Rafi Mohammedin The 1% Windfall: How Successful Companies Use Price to Profit and Grow tai Neil Davidsonin Don’t Just Roll The Dice, jonka voit lataa ilmaiseksi ladattava täältä!

Ja jos et jaksa lukea, niin ilmoittautua voi nyt myös syksyn koulutuksiin.

Kirjoittaja: Antti

Antti on konkari, joka on yli 20 vuotisen uransa aikana sekä kokenut itse tuotehallinnan haasteet että nähnyt ne ulkoapäin liiketoiminnan kehittäjänä ja myyjänä. Anttia voit seurata myös Twitterissä @AnttiTSuvanto